07 huhtikuuta 2013

AH KEVÄT eikun.

iltaa! käytiinpä äsken lauran&nupun sekä kopon kanssa lenkillä. olo oli sen jälkeen melkoisen uitettu, kun märkää lunta satoi taivaan täydeltä.. suomen kevät. >8l ehdittiin eilen käydä jo koiran kanssa keveämmät vaatteet päällä lenkillä, mutta ei. :c

alma on ollut superkilttinä. vapaana se hakeutuu aina jalkoihin loikkimaan ja voiettä se on vaan niin höppänä luupää. :> jotakin me varmaan ollaan tehty vähäsen väärin sylissäpitämisen ja käsittelyn kanssa, kun aina pitää jännittää vähän ja kynsien leikkaaminen on nihkeetä, mutta eipä tuo nyt pahasti.

mä oon kattellut kaikkien kaniharrastajien estehyppyjuttuja ja lukenut suomen estekanisivuston läpi. päätin juuri että me lähdetään almelin kanssa valloittamaan estekisoja. ehm. almaltakin melkein kysyin luvan. eivaiskaan. kyllä tuo varmaan jotakin tykkäisi tehdä, eivätkä ne valjaat ole..kamalan pahat. :-D alma ei ainakaan sitä estettä pelännyt kun kerran kokeilin vähäisen, mutta ei kisoihin varmaan koskaan tulla päätymään.. nnope.

siiiitten vielä pari kuvaa kun luna oli viikolla kai? meillä vähän aikaa käymässä. pikkuinen oli taas kasvanut järkyttävästi! :-3 ihana pikkuapina♥! 


kuvien lataaminen photobuckettiin läppärillä käy joskus vähän hitaaksi, mutta tuossa pari kuvaa lunatiinista (jossa se näyttää rauhalliselta ja enkeliltä, mutta muutoin se juoksenteli katossa ja seinillä:3). ♥ höppeli!

me kaivataan alman kanssa jo parempia ulkoilukelejä! :c toivotaan että ihan kaikki lumet sulaa nuiden uusien kanssa ja tulee kesä äkkiäääh! terveisin kaaliaivot ystävineen.

2 kommenttia:

  1. Ihana Alma valloittaa esteradat jo pelkällä ihanuudellaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hiihihi, Nöpö oot ihana! :3 tuu sää mun kans loikkiin esteitä! ♥ 8)))

      Poista

kiitos kommenteista, pusuja kaaliaivoilta!