16 marraskuuta 2014

K O J O 1 5 V

morjens! halusin tulla jotain jutustamaan, esimerkiks mitä meille kuuluu kun tässä ei kovin paljon ole tänne tullut kirjattua. :---) hehhehe

me vietettiin eilen koopon 15v synttäreitä! huhhuh. äiti ja isi ei ollut viikonloppuna kotona, joten minä ja veli vietettiin kojon kanssa aikaa eilen oikein rattoisasti. juusto ja piparkakkuset on kojon mielestä niin gourmet.

kopu on tähän asti ollut hyvin iloinen ja perusterve dogi ja se on tehnyt minut ainakin todella onnelliseksi. kuulo on jo huomattavasti huonompi ja askel on vähän rauhallisempi, mutta voi herttinen kyllä intoa vielä riittää! ihana pieni kettu. sitä ei kyllä aina tosin tiedä, onko kyseessä huonontunut kuulo vai vapaavalintainen on/off-korva, jonka kaikki puupääkoirien ihmiset varmaankin tietää. :-)))

käytiin eilen kävelyllä ja päätin, että nytpä tempaisen ja otan kameran mukaan. tuossa ihan lähellä on sellainen harju/hiekkamontun-reuna -systeemi, jota on sen verran jauhettu että siitä pääsee mainiosti yli ja istutin sitten koiran polulle syntymäpäiväpotretteja varten. 

2014-11-15 03.34.30 1
2014-11-16 03.36.09 2

2014-11-15 03.31.26 1 2014-11-16 03.20.58 1

tietenkin valokuvaaminen on aina kojolle kovin vaikea asia käsitellä, mikä on sinänsä musta vähän harmittavaa. minusta kuvaaminen on oikein mukavaa ja koska kojo on oikein nätti eläin, olisi ihan kivaa tehdä sitä useammin. kun en tiedä milloin koira kuulee tai ei, en viitsi päästää koiraa kuitenkaan ihan millon vain irti, ja hihnassa kuvaaminen tekee kojosta aina hassun näköisen. sillä on niin kaunis hymy, joka kuitenkin hyytyy kun mulla on kamera mukana.

2014-11-16 03.15.02 1

no joo. vaikka suurimmaksi osaksi sain materiaalia hyvin vaivaantuneesta eläimestä niin kuin esimerkiksi näin:

2014-11-16 03.50.10 1 2014-11-16 03.52.08 1 2014-11-16 03.52.54 1

..niin ei se oikeasti haittaa, vaikka nämä kuvat on ihan hassun näköisiä. kopo on niin muistorikas koira jo ilman kuviakin ja meillä on aina niin mukavaa sen kanssa. tästä viimeisestä mä olin kyllä tosin hyvin ylpeä. ei tarvinnut pitää kiinni hihnasta.

2014-11-16 03.30.28 1

on on on oikein hieno murunen. ja niin rakas.